Kestävää matkailua

Home » Kestävää matkailua

Kestävää matkailua

Kestävyys on aina ollut Xwander Nordicin ydinarvoja. Me välitämme ja kannamme huolta luonnosta ja siksi haluamme omalta osaltamme ottaa huomioon ympäristön kaikessa mitä teemme. Otamme kestävyysajattelussamme huomioon ekologisen kestävyyden lisäksi myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden.

Tarjoamme ekologisesti kestäviä, lihasvoimalla tehtäviä aktiviteetteja kuten vaellusta, maastopyöräilyä, kalastusta, lumikenkäilyä, ja joogaa. Muissa aktiviteeteissa kuten moottorikelkkasafareissa suosimme sähkömoottorikelkkoja.

Käytämme ja suosittelemme junaa kulkuvälineellä aina kun se on mahdollista. Rovaniemelle pääsetkin pidemmänkin matkan päästä kätevästi vaikka yöjunalla! Rautateiden ulkopuolella pohjoisessa käytämme Nesteen uusiutuvaa dieseliä.

Minimoimme muovin käytön; emme käytä kertakäyttöisiä tuotteita, tai pakkaa tuotteita muoviin. Retkillä käytämme biomateriaalista valmistettuja retkeilyastioita ja tarjoamme asiakkaille juomapulloja käyttöön kertakäyttöpullojen sijaan.

Haluamme tukea paikallisia pienyrittäjiä, ja teemme yhteistyötä monien paikallisten toimijoiden kanssa. Meille on tärkeää että yhteistyökumppanimme jakavat arvomme.

Haluamme osaltamme auttaa suojelemaan Lapin herkkää luontoja ja kansallispuistoja. Työskentelemme yhteistyössä metsähallituksen kanssa, ja pidämme huolen siitä, ettei operaatiomme koskaan vaikuta negatiivisesti luontoon. Olemme ylpeitä upeasta luonnostamme ja kaikista mahdollisuuksista mitä se meille antaa! Jaamme tietoa etenkin kansainvälisille asiakkaillemme Suomen luonnosta, kansallispuistoista ja jokamiehenoikeuksista, sekä siitä, kuinka luonnosta nautitaan vastuullisesti. Yritämme myös parhaamme mukaan markkinoida kaikkia neljää vuodenaikaa, jotta turistien määrä tasaantuisi.

Xwander Nordicille on tammikuussa 2021 myönnetty Biosphere sertifikaatti osoituksena kestävästä ja vastuullisesta toiminnasta.


Olemme hiilineutraali yritys – näin me kompensoimme:

Me Xwanderilla teemme parhaamme minimoidaksemme hiilidioksidipäästömme. Päästöjen vähentäminen on aina ensisijainen keino taistella ilmastonmuutosta vastaan. Elämä ja toimintamme kuitenkin väkisinkin tuottaa päästöjä, eikä niiltä voi koskaan kokonaan välttyä. Ilmakehässämme on jo liikaa hiilidioksidia, eikä vähentäminen ole tarpeeksi -meidän täytyy myös poistaa hiilidioksidia. Siksi toimimme yhdessä Compensate säätiön kanssa kompensoidaksemme hiilidioksidipäästömme.

Compensate on voittoa tavoittelematon säätiö, jonka tehtävä on torjua ilmastonmuutos tarjoamalla ihmisille keinoja hyvittää arjessa syntyviä päästöjä. Compensaten yhteisöön kuuluu ilmastoasiantuntijoita, teknologiayrityksiä, viestinnän ammattilaisia, businessosaajia, sekä hiilensidonnan kenttää tarkasteleva itsenäinen, tutkijoista koostuva tieteellinen paneeli.

Kuinka se toimii?

Compensaten kanssa laskemme operaatiomme isoimmat päästöt: majoituksen, ruuan ja kuljetusten aiheuttamat päästöt. Laskelmissa käytetään todellisia päästöjä (esim diesel), tai lasketaan päästöarvio suurimman arvion mukaan. Kompensatiomaksumme menevät lyhentämättöminä hiilensidonta projekteihin. Compensaten toimintamallissa on aina mukana ylikompensaatio, joka takaa, että toimintamme ei lisää hiilidioksidin määrää ilmakehässä.

Voit lukea lisää Compensatesta täältä: https://compensate.com/fi.

Seuraavia askeleita:

  • Xwander on mukana Sustainable Travel Finland ohjelmassa hakemassa sertifikaattia.
  • Suunnitelemme jatkuvasti uusia tuotteita, joissa voisimme käyttää entistä enemmän kestävämpiä tapoja liikkua; esimerkiksi lihasvoimalla paikasta toiseen, tai junalla.
  • Pyrimme pian mahdollistamaan asiakkaillemme lentomatkoista kohteeseen aiheutuvien päästöjen kompensoinnin.